MEISTÄ

Tilitoimisto Lahti on palvellut Turussa 1950-luvulta asti.

Hyvä tilitoimisto on yrittäjän paras tuki muuttuvassa maailmassa. Tällaisena tukena ja turvana on jo vuosikymmenet toiminut turkulainen Tilitoimisto Lahti Oy. Perinteinen tilitoimisto on auttanut ja neuvonut asiakkaitaan läpi vero- ja lakimuutosten 1950-luvulta lähtien.

Olemme lämminhenkinen palveleva tilitoimisto: tilitoimisto, jolla on kasvo, kuten eräs asiakkaistamme kauniisti sanoi. Meille saa aina soittaa ja meille on helppo tulla käymään. Tärkein voimavaramme on loistava ja ammattitaitoinen henkilökunta. Työ on muuttunut valtavasti, mutta me olemme pystyneet reagoimaan siihen mitä tuleman pitää, kuten ajankohtaiseen GDPR:n ja rahanpesulakiin. Päivitämme osaamistamme kokoajan, muun muassa verottajan järjestämissä koulutuksissa.

 

Palveluihimme kuuluu kirjanpito, tilinpäätös, laskutus, veroilmoitukset, verosuunnittelu, tulosseuranta- ja ohjaus sekä palkanlaskenta, palkkailmoitukset, yhtiöiden perustamiset ja muut yhtiöasiat ja tarvittavat viranomaisilmoitukset.

 

Tarjoamme asiakkaillemme kaikki tarvittavat taloushallintopalvelut asiakkaiden toiveiden mukaan. Käytössämme on Procountor-taloushallinnon ohjelma. Asiakas voi valita joko perinteisen tositekirjanpidon tai täyssähköisen taloushallinnon.